6. KÄYTTÄYTYMINEN JA ELEKIELI
Lemmikkilinnut ovat geneettisesti hyvin samanlaisia kuin niiden villinä elävät serkut. Lintujen käyttäytymiseen kuuluvat siis monet villieläimen puolet: linnut ovat sotkuisia, papukaijat tuhoisia, äänekkäitä, hormonaalisia eivätkä kovinkaan miellyttämishaluisia ihmistä kohtaan. Käyttäytyminen on kytköksissä myös linnun mahdollisuuksiin toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan. Linnuilla on tarve suurelle tilalle, säännölliselle unirytmille ja monipuolisille virikkeille ja aktiviteeteille. Näiden tarpeiden laiminlyönti voi näkyä käytösongelmina. Etenkin isojen, älykkäiden papukaijojen omistajien kannattaa olla kiinnostuneita lintujen virikkeellistämisestä ja kouluttamisesta. Lue lisää lintujen perusominaisuuksista Lintu lemmikkinä -osiosta.
Parhaiten linnun kanssa saa rakennettua toimivan arjen, kun linnun olemus villieläimenä on jo ennalta tiedossa, ja oppii ymmärtämään lintujen elekieltä sekä käyttäytymistä. Tämän myötä opit myös käsittelemään lintuja oikealla tavalla.
Elekielen lukeminen
Vuorovaikutus lintujen kanssa lähtee liikkeelle lintujen elekielen lukemisesta. Jokaisen linnunomistajan perustaitojen työkalupakkiin on ajan mittaan kehityttävä silmää linnun elekielen lukemiselle. Elekielen lukemiselle pitää olla altis ja valmis, jos aikoo pitää lintuja lemmikkinä. Mielellään elekielioppiin tulisi osallistua koko perheen, tai kaikkien niiden perheenjäsenten jotka ovat ikinä lemmikkilintujen kanssa vuorovaikutuksessa.
Linnun elekieltä on haastava opetella kunnolla etukäteen, ja parhaiten sen oppii arjessa omien lintujen kanssa. Ideaalia olisi, jos oppiin pääsisi livenä toisen harrastajan kotona oman haavelajin kanssa. Vasta todelliset tilanteet valmentavat elekielen lukuun, sillä monista tilanteista ei ole riittävästi tarkkaa video- tai kuvamateriaalia saatavilla. Jokainen lintu on myös yksilö, ja samanlaisissakin tilanteissa ne reagoivat eri tavoin, ja täten ilmentävät tunnetilojaan elekielellään yksilöllisesti. Lajien elekielet eroavat jonkun verran toisistaan, mutta peruspiirteet ovat usein samat.
Elekielen lukeminen on taito, jota oikein hyödyntämällä voi myös vahvistaa linnun luottamusta ihmiseen. Elekieltä tulkitsemalla omistaja voi kunnioittaa jännittävän tai pelkäävän linnun tilaa, jolloin edistetään kesyyntymistä tai vältetään jo kesyyntyvän/kesyn linnun ahdistaminen. Myös liiallinen kiihtyminen saati puremat pystyy suureksi osaksi välttämään kiinnittämällä tarkasti huomiota linnun elekieleen ja sen pieniin muutoksiin.
Linnun elekieli koostuu monesta osasta. Suurimmalla osalla linnuista pään höyhenet kertovat omaa tarinaansa, ja lintu pystyy liikuttelemaan pään höyheniä myös erikseen: posken, otsan ja niskan höyhenet voivat olla eri aikaan koholla kertoen eri asioita. Pupillit voivat supistella, mikä näkyy helpoiten etenkin vaaleasilmäisillä lajeilla. Linnun ryhti, siipien, jalkojen ja jopa pyrstön asento voivat myös kertoa linnun mielenliikkeistä.
Rento lintu
Rennon linnun höyhenet ovat rennosti hieman irrallaan kehosta, mutta eivät välttämättä varsinaisesti pörrössä. Lintu on valpas mutta ei maanisesti tuijota kohdetta. Päivälevolla istuva lintu istuu usein yhdellä jalalla, ja valpastuessaan (syystä tai toisesta, esim. jännittäessä tai kiinnostuessaan jostain ympäristössään) laskee sitten toisen jalkansa orrelle.Terve, rento lintu saattaa narskutella nokkaansa.
Utelias lintu
Utelias lintu menee kohti sitä asiaa, jota se haluaa tutkia. Moni lintu on etenkin aikuisena hieman uutuudenkammoinen, joten lintu voi olla yhtä aikaa uteliaan varovainen. Utelias lintu nojautuu kohdetta kohti, ja katselee sitä, joskus vaihdellen kummalla silmällä. Papukaijat monesti tutkivat esineitä nokallaan. Vielä voimankäyttöään opetteleva papukaijan poikanen voi myös purra ihmisen käsiä ihan vain tutkimusmielessä pahaa tarkoittamatta.
Pelokas ja jännittynyt lintu
Pelokkaan tai jännittävän linnun höyhenet ovat usein painuneita kehoa vasten. Se voi roikkua häkin takakaltereissa, tai se on ryhdiltään jännittynyt tai nojata poispäin. Katse seuraa usein tiiviisti pelon kohdetta. Jotkut linnut voivat peloissaan murista, sähistä tai läähättää. Kun oma lintu alkaa ilmaista pieniäkään pelon merkkejä, on aika tarkastella omaa toimintaa. Esim. kesykin lintu voi ilmaista pelkoa, kun se ei halua tulla poimituksi kädelle. Ennen nokkaisua tai pakenemista lintu on usein ilmaissut useita näistä merkeistä, tosin aluksi pienenlaisesti.
Kiihtynyt lintu
Osa lajeista kiihtyy herkemmin kuin toiset. Kiihtymys voi olla negatiivista tai posiitivista, mutta positiivinenkin kiihtymys voi kiepsahtaa negatiivisen puolelle. Positiivista kiihtymystä on esim. riehakkaat tanssihetket (esim. isoilla kakaduilla), äänekkäät laulu-/jutteluhetket (esim. amatsoneilla) tai painihetket (esim. caique-arateilla). Nämä kaikki ovat aluksi kivaa, mutta kiihtymyksen noustessa lintu voi myös yhtäkkiä purra.
Lintu voi kiihtyä myös negatiivisella tavalla, jossa kiihtymystä seuraa vielä herkemmin aggressio: pesäkoloaan tai vaikka omaa häkkiään kiihtyneessä tilassa puolustava lintu voi napata kiinni herkästi. Kiihtyneen linnun voi tunnistaa tempovasta elekielestä tai toisaalta rauhallisesta “leijumisesta,” kiihtymyksen merkit vaihtelevat suvuittain. Kaikki lajit eivät silminnähden kiihdy, ainakaan usein aggressioon saakka.
Aggressiivinen lintu
Usein aggressiivinen lintu on tosiasiassa pelokas lintu: aggressiivinen papukaija puree koska se pelkää tai sitä on aiemmin pelottanut kyseisessä tilanteessa. Aggressiivisen linnun elekieli vastaa usein kiihtyneen linnun elekieltä. On kuitenkin huomionarvoista, että aggressiivisuuden tasoja on monia: joskus lintu hyökkää ennakoiden, joskus omaa puolustaakseen, joskus taas se puree kun sitä ahdistellaan (mutta ihminen ei ymmärrä linnun pelkäävän).
Uninen lintu
Uninen lintu istuu yhdellä jalalla terveenä, kahdella jalalla sairaana. Sen höyhenet ovat pörrössä etenkin nokan pielestä. Silmät ovat mantelin malliset ja saattavat lupsua kiinni. Unille alkaessaan lintu kääntää usein päänsä selkähöyhenten sekaan. Terve, rennon uninen lintu saattaa narskutella nokkaansa. Sairasta ja unista lintua voi olla hankala erottaa toisistaan: terveydentilasta kertoo sen sekunnin sijaan päivän aikainen aktiivisuus ja muu terveydentila. Terve lintu ei kuitenkaan esim. pihise ja sen silmät, sieraimet ja peräpää ovat puhtaat.
Sairas lintu
Sairas lintu istuu pörröllään orrella, usein pitkiä aikoja kerrallaan. Jos lintu istuu pörröllään häkin lattialla, se saattaa olla jo todella voimaton ja sairas. Sairaan linnun on usein hankala pitää silmiään täysin auki, ja se saattaa puuhastella jotain, säilyttäen unisen ja pörröisen olemuksen.
Alla olevasta kuvakarusellistä näet monipuolesti lintujen elekieltä ja niiden selityksiä. Voit pysäyttää karusellin viemällä hiiren sen päälle ja liikkua eteen ja taaksepäin nuolipainikkeista.
Mitä linnut voivat tehdä ja mitä se tarkoittaa?
Kaikki lintujen toimet eivät ole tuttuja lintuja kauan omistaneillekaan. Tässä muutamia linnun toimia ja mitä ne tarkoittavat.
Sukiminen
Lintu sukii omaa höyhenpukuaan pitääkseen höyhenpuvun kunnossa. Lintu voi myös sukia muita lintuja tai jopa ihmistä. Lintu voi sukia koko oman sulkapukunsa paitsi oman päänsä. Se käy nokallaan läpi jokaisen höyhenen ja sulan. Päätään se puhdistaa jalalla rapsuttamalla. Etenkin pitkäpyrstöisillä linnuilla pyrstösulkien sukiminen vaatii akrobatiaa. Sukimisen päätteeksi lintu monesti ravistelee koko kehonsa ja usein myös pyrstön sivusuunnassa.
Venyttely
Nokosilta herättyään lintu usein venyttelee. Usein tämä tehdään niin, että saman puolen siipi venytellään saman puolen jalan kanssa takaviistoon. Lopuksi siivet kohotetaan ylös puoliksi tai kokonaan avoinna symmetriseen venytykseen.
Yhdellä jalalla istuminen
Rentona ja nukkuessaan linnut istuvat usein yhdellä jalalla. Sairas lintu nukkuu kahdella jalalla, mutta kahdella jalalla nukkuminen ei automaattisesti tarkoita, että lintu olisi sairas. Toisaalta lintu voi myös jalan loukattuaan välttää astumasta sille.
Haukottelu
Linnut haukottelevat. Tällöin lintu avaa nokkansa ammolleen ja usein samalla hieman liikuttelee päätään ja kaulaansa. Monesti linnut haukottelevat monta kertaa putkeen, jopa kymmeniä kertoja putkeen. Linnun haukottelu on pitkälti äänetöntä. Korvan koskeminen voi laukaista haukottelun, koski siihen sitten lintu itse, lintukaveri tai ihminen.
Nokan narskuttelu
Tyytyväinen ja rento lintu hieroo ylä- ja alanokkaansa vastakkain, mistä kuuluu narskutteleva ääni. Linnut narskuttelevat nokkaansa usein päiväuniaikaan ja kylläisenä.
Nukkuminen
Päivälinnut nukkuvat yleensä yönsä hiljaa ja yhteen putkeen. Ne nukkuvat myös kevyempiä päiväunia pitkin päivää. Linnut nukkuvat yhdellä jalalla, nostaen toisen jalan vatsahöyhenten suojaan. Usein lintu kääntää nokkansa selkähöyhenten sekaan nukkuessaan. Jotkut linnut nukkuvat muualla kuin orsilla: pinnoissa roikkuen, pohjapaperien alla, mökissä tai jopa häkin katosta roikkuen. Mökkejä tai pesiä nukkumiseen ei kannata laittaa kuin niille harvoille lajeille, jotka osaavat käyttää niitä vain nukkumiseen. Useimmilla lajeilla pesä nukkumapaikaksi tarkoitettuna johtaa ylihormonaalisuuteen ja pesimäkäytökseen.
Tanssiminen
Linnut voivat myös “tanssia”, ja eri lajeilla tanssi voi tarkoittaa eri asioita. Esimerkiksi harlekiinipeipo ja timanttikyyhkyt tanssivat luonnollisesti osana kosiomenojaan. Papukaijoilla on monimuotoisempia liikkeitä, joiden syyt eivät aina ole selvät. Rytmisesti, luovasti ja hyväntuulisesti liikkuvat linnut saattavat todella tanssia musiikin tahtiin. Tanssi saattaa olla kiihdyttävää puuhaa: tanssivan linnun kiihtymys voi kiepsahtaa myös aggressioksi, joten esim. railakkaasti tanssivan ison kakadun kannattaa antaa tanssia ilman että sitä alkaa koskemaan kesken tanssien.
Äänenkäyttö
Linnut ovat muihin lemmikeihin verrattuna äänekkäitä eläimiä. Lajista riippuu niiden äänen voimakkuus, ja kuinka paljon ne ovat äänessä päivän mittaan. Jonkinasteinen äänenkäyttö on normaalia, ja normaaliin äänenkäyttöön kuuluvat myös yllättävän suuret äänet. Esimerkiksi isot arat ja kakadut voivat huutaa karkeaa rääkymistä ihan silkasta huvista. Toisaalta taas pienemmät linnut kuten undulaatti ja seeprapeippo saattavat olla hiljasemmalla äänellään äänessä koko päivän ajan.
Laulaminen
Lemmikkilinnuista peippolinnut laulavat erilaisia luontaisia laulujaan. Taso vaihtelee, yleensä koiraat ovat taidokkaampia ja naaraat hiljaisempia, ja toisaalta seeprapeippokoiraan laulu on melko monotonista verrattuna kanarialintukoiraan sävelmiin. Papukaijoista vain harva laulaa, mutta undulaatti ja neitokakadu vaikuttavat niin tekevän. Neitokakaduillakin koiraat laulavat enemmän kuin naaraat, ja niiden laulu riippuu siitä, millaisia sävelmiä ne ovat kuulleet muilta linnuilta tai ihmisiltä. Laulu muistuttaa vihellystä, ja koiras laulaa töyhtö niskaa vasten painettuna, siivet lievästi auki kuin sydämen muodossa. Muut papukaijat voivat kyllä myös laulaa, mutta se on usein enemmän äänien matkimista, kuin varsinaista linnunlaulua. Kyyhkykoiraat ”laulavat” naaraalle tai yksinään, vaikka kyyhkyjen kujerrus ei kovinkaan paljon laululta kuulosta.
Zoomailu
Linnut viestivät myös pupilleillaan. Helpoiten tämän näkee linnuilla, jolla on vaaleat (valkoiset, keltaiset, oranssit) silmän värikehät. Kun linnun pupilli pienenee tai pienenee ja laajenee vuorotellen, tätä kutsutaan “zoomailuksi.” Jo pienikin muutos linnun pupillissa voi kertoa linnun mielenliikkeistä. Yleensä zoomailu kertoo kohentuvasta vireystilasta, silloin kun lintu innostuu, jännittää, pelkää tai kiihtyy. Englanniksi Eye Pinning.
Stereotyyppinen käytös
Mikä vain käytös voi olla stereotyyppistä käytöstä. Stereotyyppinen käytös on monotonista, toistavaa ja pitkäkestoista, ja eläin toteuttaa sitä yleensä pitkäkestoisen stressin (yleensä tylsyyden) takia. Stereotyyppista käytöstä tehdessään eläin voi olla transsimaisessa tilassa, ja toistaa liikerataa hyvin samankaltaisena kymmeniä kertoja putkeen. Papukaijoilla stereotyyppistä käytöstä voi olla esimerkiksi orrella ramppaaminen, pään heittely tai kalterien hankaaminen nokalla. Joskus stereotyyppiseksi käyttäytymiseksi lasketaan myös nyppiminen tai huutaminen: siinä sama toimi jatkuu samanlaisena.
Peiliin reagointi
Kiiltäviin esineisiin reagointi
Leijailu
Etenkin amatsoneilla esiintyy kiihdyksissä tapahtuvaa käytöstä, jossa lintu astelee hitaasti orrella/tasolla siivet osin levällään ja usein myös pyrstö levällään. Joskus astelua ei tapahdu, vaan lintu on paikoillaan tai heiluu puolelta toiselle.
Uhittelu, murina/sähinä
Lintu voi uhitella, jos se kokee olonsa uhatuksi. Uhitteleva lintu on usein peloissaan, mutta riittävän voimakastahtoinen ettei se pakene. Uhitteleva lintu saattaa joko hieman perääntyä, tai tulla kohti. Yleinen äänimaailma on sähinää tai murinaa nokka auki. Uhittelu tulisi ottaa tosissaan, eikä ihmisen tule ajaa lintuaan arkisesti tilanteisiin joissa lintu kokee tarvetta uhitella, vaikka muriseva lintu olisikin hauskan näköinen ja kuuloinen. Linnulle asia ei ole leikkiä ja hassua härnäämistä, vaan todellinen tilanne, jossa se pelkää.
Pureminen
Etenkin papukaijat ja suoranokista riisipeipot voivat purra. Yleensä muut suoranokat eivät yritä purra, tai jos yrittävät, niiden purema on mitättömän tuntuista nipistelyä. Monet lajit ovat niin sopuisia, että ne eivät pure yleensä kuin äärimmäisessä hädässä, esim. kiinniotettuna. Näitä ovat esim. neitokakadu ja undulaatti. Pienenkin papukaijan purema sattuu! Osa papukaijalajeista taas voi purra herkemmin, ja jopa oppia että puremalla saa pelottavan käden/ihmisen lähtemään. Usein purema on vain varoituspurema, eikä kovin voimakas. Jos se ei riitä, etenkin tilanteiden jatkuessa, lintu alkaa purra kovempaa ja kovempaa. Isommat papukaijat voivat purra luuhun asti.
Jyrsiminen
Papukaijan nokka kasvaa jatkuvasti, joten niille on normaalia jyrsiä asioita. Monet linnut jyrsivät orsiaan tai lelujaan, mutta ne voivat myös jyrsiä monia kiellettyjä asioita, kuten kirjoja tai ikkunankarmeja. Jyrsimistä ei saa mitenkään papukaijasta pois, vaan se on vain ohjattava sallittuun, turvalliseen ja mieluisaan kohteeseen. Pesäpaikkaa valmisteleva papukaija kyhjöttää keksimässään/löytämässään pesäpaikassa jyrsimässä ja silppuamassa, käytös johon puuttumista kannattaa harkita, ennen kuin linnun hormonaalisuus kasvaa liian suureksi.
Hormonaalinen ähinä
Lajista riippuen lintu voi ilmaista hormonaalista ahdinkoaan monin eri tavoin. Usein koiraan ja naaraan elekieli eroaa toisistaan: koiras on levoton ja haluaisi nousta jonkun päälle, naaras taas on usein vaakatasossa kuin odottaen selkäännousua, kuten parittelun roolijako menisi luonnossa. Hormonaalinen papukaija saattaa ähistä, puhista, pihistä tai vinkua, täristä ja olla levoton. Tällaista lintua ei kannata koskea eikä kannustaa, eikä etenkään koskea lintua tavoin jota se tilanteessa toivoo: ihmisen tulee olla linnulle kaveri, ei kumppani! Esimerkiksi kesyn naaraslinnun silittely selästä tällaisessa tilassa on linnulle silkkaa kiusantekoa.
Pesien etsiminen
Hormonaaliset linnut voivat olla kyltymättömiä pesäpaikkoja etsiessään. Esimerkiksi papukaijoille pesäpaikaksi voi kelvata mikä vain hämärä ja ahdas kolo, esimerkiksi sohvanaluset ja kaapinpäälliset. Pesiä etsivät voivat olla levottoman oloisia ja että niiden elämään ei juuri muuta mahdukaan kuin pesäpaikkojen etsiminen, pesissä nyhvääminen, puolustaminen ja pesäpaikan muokkaaminen jyrsimällä.
Pesässä oleskelu
Pesäpaikan löydettyään papukaija voi kiintyä siihen, ja viettää siellä paljon aikaa. Usein pesäpaikassa oleileva ja puuhasteleva lintu on hieman kiihtyneessä tilassa ja usein sen höyhenet voivat olla hieman pörröllään. Pesäpaikassa pyöriskellään ja sitä saatetaan muokata jyrsimällä, kuten lintu tekisin luonnossakin puussa sijaitsevan pesäkolon kanssa. Pesäkoloihin pääsy kannattaa estää jo etukäteen, sillä jatkuva hormonaalisessa tilassa olo on linnulle kuluttavaa.
Pohjapaperien alla oleilu
Pohjapaperien alla oleilun tarkoitus riippuu lajista. Jotkut lajit hakeutuvat peitteiden alle nukkumaan, kuten suomuaratit (Pyrrhura) saattavat tehdä. Sen sijaan neitokakadut ja kaijaset etsivät pohjapaperien alta pesäpaikkaa. Pohjapaperien alla oleskeluun on hyvä sääntö se, että nukkuuko lintu siellä vain yöt, vai hengaileeko lintu siellä pitkin päivää etenkin pidempiä aikoja. Vain öiden nukkuminen tällaisessa suojassa (tai muussa pesäkolossa) menee terveellisen käyttäytymisen piikkiin, yleensä nämä lajit / yksilöt nukkuvat päiväunetkin orsilla. Jos lintu taas nyhvää paperien alla muulloinkin, kannattaa paperit vaihtaa kuivikkeeseen: paperien alla oleilu on tällöin pesimähakuista käytöstä.
Pesämateriaalin kerääminen/repiminen
Suoranokkaiset linnut, kuten peipot ja kyyhkyt taas innostuvat pesäkolojen sijaan kuppimaisista pesistä (kuten ruokakupit) tai niiden rakentamisesta. Pesää varten ne keräävät ja repivät korsimaista materiaalia pesänpehmikkeeksi. Pienemmät linnut voivat esimerkiksi repiä köyden kuituja, ja kaikenkokoiset suoratnokat nyppiä pesämateriaaliksi virikkeiden tai kuivikkeiden korsia, maton hapsuja, sulkia (jopa irti lajitoverin pyrstöstä) tai ihmisen hiuksia. Pesäpaikkojen ja -materiaalin saatavuutta kannattaa rajoittaa linnun hormonaalisuuden hillitsemiseksi.
Pesän rakentaminen
Suoranokkaiset linnut alkavat rakentaa pesäänsä kasaamalla korsimaista materiaalia valitsemaansa paikkaan, usein ruokakulhoon mutta myös mahdollisesti minne tahansa muualle. Tällaiset paikat kannattaa poistaa käytöstä, esim. vaihtamalla laakeisiin, matalareunaisiin ruoka-astioihin tai kapeasuisiin automaatteihin. Papukaijoilla “pesänrakennus” purkautuu pesäkolon yhteydessä silppuamisena. Esimerkiksi pahvilaatikot ovat tähän linnun mielestä mainioita, ne tarjoavat suojaisen pesäkolon ja mahdollisuuden silppuamiselle. Linnun hormonaalisuutta tulisi kuitenkin pääasiassa laskea, ei nostaa, joten pahvilaatikot eivät sovi virikkeiksi linnuille, jotka löytävät niistä pesän.
Parittelu
Linnut voivat paritella myös huvikseen, eikä parittelu ole merkki siitä, että lintujen on annettava pesiä. Paritellessa koiras on usein naaraan päällä, mutta tähän on myös pieniä poikkeuksia. Linnut voivat muodostaa myös homoseksuaalisia suhteita, ja isommilla linnuilla kuten aroilla koiras ei välttämättä täysin kipua naaraan päälle tasapainottelemaan. Linnut voivat myös paritella esineiden kanssa. Kesyt linnut voivat myös yrittää paritella ihmisen kanssa. Naaraalla tämä jää yleensä parittelun pyytämiseen, mutta koiras voi olla aktiivinen osapuoli. Paritellessa koiras hinkuttaa kloaakkiaan eli yhteissuolensa päätä edestakaisin ja on tarrannut jaloillaan tiukasti kiinni. Joitain omistajia tämä käytös saattaa huvittaa, jos he eivät tiedä mistä on todellisuudessa kyse.
Oksentaminen
Monet papukaijalajit ruokkivat puolisoaan oksentamalla tämän suuhun puoliksi sulanutta ruokamassaa. Näin lemmikkinä pidettävät lintulajit myös ruokkivat poikasensa. Kaikki lintulajit eivät ruoki puolisoaan näin ollenkaan, esim. neitokakadut. Joskus parisuhdetta vahvistetaan vain yhteisillä oksennusliikkeillä nokista kiinni pitäen ilman että ruokaa liikkuu. Toisaalta taas lintu voi myös oksentaa ruokaansa myös lempileluilleen kuin niitä ruokkiakseen. Lintu voi oksentaa myös ihmiselle.
Muniminen
Lemmikkinä pidettävät linnut äityvät välillä munimaan. Ylimuninta on yleistä seeprapeipoilla, kanarialinnuilla, naurukyyhkyillä, neitokakaduilla, undulaateilla ja ruusukaijasilla. Lintunaaras voi munia myös yksinään, ilman koirasta tai ilman parittelua. Silloin munat ovat hedelmöittymättömiä. Pesäpaikkoja ei kannata pitää virikkeenä. Jos lintu munii vahingossa ilman pesäpaikkaa, ei munien kannata antaa hautua poikasiksi. Ylimuninta ja ylihormonaalisuus ovat nykytiedon valossa perinnöllisiä, ja ylimuninnan tuotoksena syntyvillä poikasilla on myös itsellään taipumusta jatkaa tätä raskasta kierrettä. Lue lisää artikkelista: Apua! Lintuni munii.
Hautominen
Useilla lemmikkilintulajeilla sekä koiras että naaras hautovat munia. Yleisin haudonnan kohde ovat naaraan munimat munat, toivotut tai epätoivotut. Hautova lintu kököttää munien päällä paikallaan, poistuen vain pikaisesti syömään, juomaan ja ulostamaan (paitsi joillain lajeilla koiraat ruokkivat naarasta pesään). Myös hedelmöittymättömiä munia saatetaan hautoa. Lintu, koiras tai naaras, voi innostua hautomaan myös jotain muuta kuin munaa: jotain lievästi munan mallista ja kokoista esinettä. Hautova lintu saattaa keinua munien pörröisenä jos sitä häiritään ja sitä pelottaa.
Käyttäytymistarpeet
Harrastajan oppaan 1. luvussa “Lintu lemmikkinä” on käyty jonkin verran läpi lemmikkilintujen keskeisimpiä käyttäytymistarpeita. Käyttäytymistarve on jokin sisäsyntyinen tarve, käytös, jota toteuttamalla eläin saa mielihyvää. Ihmiselle samaistuttava tarve kautta eläinkunnan on esimerkiksi syöminen. Käyttäytymistarpeet menevät kuitenkin tätä syvemmälle: useat eläimet eivät saa nautintoa vain syömisestä, vaan myös esimerkiksi ravinnon etsimisestä itsessään, järsimisestä ja vaikka kuopimisesta. Papukaijojen omistajille tämä on tuttua jyrsimisen muodossa: vaikka jyrsimiseen on alunalkaen lajitasolla saattanut liittyä esimerkiksi tavoite ruokapalan avaamisesta tai pesäkolon kaivertamisesta, on jyrsiminen muuttunut itsessään palkitsevaksi toiminnaksi. Lemmikkipapukaija pääsee toteuttamaan jyrsimiseen liittyviä käyttäytymistarpeitaan, kun omistaja tarjoaa sille esimerkiksi jyrsittäviä virikkeitä, jotka eivät liity ruokaan tai pesäkoloon. Jyrsiminen itsessään ilman muuta tavoitetta tai palkintoa on mielekästä ja tärkeää. Ilman sopivia jyrsimisvirikkeitä papukaija voi purkaa jyrsimistarvettaan esim. pureskelemalla kaltereita.
Linnuilla myös ravinnon etsimiseen liittyvät toimet ovat käyttäytymistarpeita eli itsessään nautintoa tuottavia: esimerkiksi ruoan etsiminen, tunnustelu nokalla ja kielellä, repiminen, ruokapalan valitseminen ja avaaminen voivat tuottaa mielihyvää varsinaisen syömisen ohella.
Käyttäytymistarpeet ovat olemassa eläimen mielessä ja aivoissa riippumatta siitä, pääseekö eläin toteuttamaan niitä, tai onko se koskaan päässyt toteuttamaan niitä. Jos eläintä pidetään oloissa, joissa se ei pääse toteuttamaan käyttäytymistarpeitaan, kokee se turhautumista tästä joka päivä kun tilanne toistuu. Eläin ei pysty tottumaan sellaisiin oloihin, jotka ovat vastoin sen evoluution muovaamia käyttäytymistarpeita. Nämä jatkuvat negatiiviset kokemukset rasittavat aivoja ja johtavat krooniseen stressiin.
Lemmikkilintujen keskeisimmät käyttäytymistarpeet ja luontaiset käyttäytymiset ovat (eivät tärkeysjärjestyksessä):
- Tarve positiivisille, sosiaalisille suhteille lajitovereiden kanssa
- Tarve liikkua lajityypillisellä tavalla, usein siis lentäen
- Papukaijoilla tarve jyrsiä ja tutkia ympäristöä nokallaan
- Tarve turvallisuudentunteelle
- Tarve käyttää aikaa ja vaivaa ruoan hankkimiseen
- Luontainen taipumus käyttää ääntä
Sosiaalinen käyttäytyminen
Lemmikkinä pidettävät lintulajit ovat luonnostaan sosiaalisia pari- tai parvilintuja, joiden evoluution muovaamat tarpeet eivät ole muuttuneet vankeudessa. Luonnossa lintu on harvoin yksin. Sosiaalinen vuorovaikutus on välttämätöntä lintujen aivojen hyvinvoinnille ja normaalille aivokemialle. Ilman lajitoveria elävä lintu kärsii kroonisesta stressistä, mikä on tutkimuksissa todettu kuluttavan linnun DNA:ta ikääntymisen tavoin.
Ihmisen ja linnun välinen vuorovaikutus ei voi korvata mukavaa lajitoveria. Lajien väliltä puuttuu yhteinen viestinnän kieli, kuten höyhenten ja pupillien liikkeet. Lisäksi ihminen on usein osan päivästä poissa, jolloin lintu ei voi toteuttaa sille luontaista tarvetta tehdä asioita (kuten syömistä tai lepäämistä) samanaikaisesti muun parven kanssa.
Lopulta lajitoverin tarjoamisen vastuu on omistajalla. Sosiaalisesti tyytyväinen lintu hakeutuukin ihmisen seuraan aidosta halusta, ei pakonomaisesta yksinäisyydestä.
Useampia lintuja hankkiessa tulee kuitenkin noudattaa maalaisjärkeä. Kaikki lajit tai edes kaikki yksilöt eivät tule automaattisesti toimeen keskenään. On sopuisempia lajeja, kuten neitokakadut ja undulaatit, jotka tulevat käytännössä aina toimeen lajitoveriensa kanssa.
Ylipäätään resursseja kannattaa olla aina ennemmin liikaa kuin liian vähän, jotta vältetään turhat kiistat ja niiden aiheuttama stressi. Sopivat nukkuma- ja lepopaikat, ruoka- ja juomapaikat, lelut ja korkeat tähystyspaikat ovat arvokkaita resursseja linnuille. Pesäpaikkoja normaaleilla lemmikkilinnuilla ei tulisi ollakaan taisteltavaksi.
Sopuisan parven tai parin sukupuolijakauma vaihtelee lajeittain. Perinteisesti lintuja on pidetty koiras-naaras -pareina, mutta mikäli pesityshaaveita ei ole, iso osa yleisimmistä lajeista tulee hyvin toimeen myös naaras-naaras- tai koiras-koiras -pareina, jolloin vahinkopoikasista ei ole huolta. Osa lajeista on riittävän pieniä ja yleisiä, että niitä suositellaan pidettäväksi parien sijaan parvissa. Esimerkiksi undulaattia suositellaan pidettävän vähintään neljän yksilön parvissa. Henkeen ja vereen parvilintu herää tällöin ihan eri tavalla eloon. Siniviiriäisiä taas suositellaan pidettävän vain pareittain. Vaikka kanarialintukoiraita on pitkään pidetty yksin ja ilmeisesti sen kantamuoto elääkin osan vuodesta yksin tai hyvin löyhissä parvissa, on silti epäeettistä pakottaa kanariakoiras elämään koko elämänsä yksinään. Nykyään myös kanarialinnuille suositellaan paria tai parvea.
Monilla lajeilla sekaparvissa kannattaa pitää mahdollisimman tasainen sukupuolijakauma kiistojen välttämiseksi. Seeprapeipoilla ja kanarialinnuilla koiraita kannattaa olla vähemmän, kun taas undulaateilla naaraat ovat usein äkäisempiä kuin koiraat, jolloin koiraita voi olla enemmän kuin naaraita. Useilla lajeilla myös pelkät koiras- tai naarasparvet toimivat, ja sopu säilyy kun kilpailua vastakkaisesta sukupuolesta ei ole ollenkaan.
Kaikkia lajeja tai yksilöitä ei voi yhdistää yhteen. Mitä suurempi kokoero lintujen kesken, sen suuremmat ovat riskit pienemmän linnun loukkaantumiselle: ison linnun varoitusnokkaisu voi olla pienelle linnulle vammauttava tai tappava. Liian etäistä sukua olevat linnut eivät saa toisistaan niitä hyötyjä joiden vuoksi lintukaveri hankitaan: positiivisia sosiaalisia suhteita ja kokemuksia. Saman lajin tai suvun edustaja on paras. Kaikki yksilöt eivät kuitenkaan tule toimeen keskenään, vaan etenkin isompien papukaijojen kanssa saatetaan vaatia jopa kuukausien totutteluprosessi sopuisaan yhteiseloon. Käsinkasvatettu, kauan yksin elänyt lintu saattaa olla jo niin unohtanut lintujen “kielen”, ettei enää pysty hyväksymään lajitoveria.
Linnuille tuo sosiaalista tyydytystä, kun ne voivat tehdä asioita yhdessä. Yhdessä ruokailu, yhteinen lepohetki, yhdessä sukiminen (toisiaan tai vain jokainen itseään), yhtä aikaa kylpeminen ja muut samaan aikaan samojen asioiden tekeminen juontavat juurensa luonnosta. Tällöin parvesta poikennut saattoi joutua petojen silmätikuksi: halu tehdä samoja asioita muiden kanssa ja liikkua yhdessä on siis kehittynyt lintujen aivoihin. Linnuilla voi olla parvessa kumppani, ystäviä ja hyvänpäiväntuttuja, joiden kanssa se sosialisoi eri tavoin.
Normaaliin kanssakäymiseen kuuluvat ajoittaiset pienet riidat, joissa papukaijat voivat kolistella toistensa kanssa nokkia. Nämä sisältävät yleensä lähinnä varoituksia eivätkä oikeita puremia. Verille tappelua tai jatkuvaa jahtaamista ei tulisi olla. Riitoja pyritään vähentämään suurilla tiloilla ja runsailla resursseilla, sekä muutenkin tekemällä lintujen elämästä mahdollisimman hyvää. Joskus riitapukarien erottaminen muutamaksi päiväksi rauhoittaa tilanteen, mutta jos vakavat riidat jatkuvat, tulee linnut erottaa lopullisesti.
Lentäminen
Lemmikkinä pidettävistä linnuista kaikki paitsi viiriäiset ovat lentotaitureita. Vaikka isojen papukaijojen sanotaan pärjäävän myös lentämättä ja lähinnä liikkuvan kiipeillen, alkaa tämä nykytiedon valossa olla kehno argumentti. Luonnossa isotkin papukaijat voivat lentää kymmeniä kilometrejä päivässä, ja ne hallitsevat monenlaisia akrobaattisia lentotaiturin temppuja. Luonnonvaraisiin lintuihin verrattuna lemmikkimme ovat varsinaisia sohvaperunoita, mutta helppo elämä ei välttämättä tarkoita hyvää elämää.
Siipisulkien leikkaaminen lentämisen rajoittamiseksi on Suomessa ollut lailla kiellettyä vuoden 2024 alusta saakka. Lentokyky on saaliseläimelle tärkeä osa turvallisuudentunnetta ja valinnanvapautta: lentäen lintu voi nopeasti poistua ahdistavasta tilanteesta, tai toisaalta lähestyä omaehtoisesti kiinnostavia paikkoja. Monesti lentokykynsä menettänyt, aiemmin lentokykyinen lintu on normaalia arempi: se ei voi enää luottaa siipiinsä pakokeinona jos tilanne muuttuukin pelottavaksi.
Vaikka linnun lentokykyyn ei fyysisesti kajoaisikaan, ovat lemmikkilinnut silti heikommilla lentämisen suhteen. Monella linnulla ei vain ole riittävästi tilaa lentää. Hyvin harva iso tai edes keskikokoinen papukaija mahtuu lentämään oman häkkinsä sisällä. Ahtaat tilat eivät kannusta siivilleen, ja lentotaito (koordinaatio, kestävyys) jäävät vajavaisiksi. Etenkin isommat linnut voivat jäädä liki lentotaidottomiksi ja täysin lentohaluttomiksi tämän takia.
Lemmikkilinnun lentämiseen tulisi antaa mahdollisuus ja siihen kannustaa tarkoituksella. Mahdollisuus annetaan isojen tilojen muodossa. Häkki on riittävän suuri, että lintu mahtuisi siellä lentämään edes hieman. Lintuja pidetään päivittäin vapaana turvallisessa sisätilassa. Tilat niin häkissä kuin häkin ulkopuolellakin on sisustettu niin, että linnulle jää lentoratoja hyödynnettäväksi. Lentämiseen kannustetaan: yhden ison kiipeilypuun sijaan on useita pienempiä, joiden välillä linnun on liikuttava lentäen. Myös tarkoituksellisia lentotreenejä voi pitää, joissa lintua koulutetaan lentämään pisteiden välillä, ihmisen luokse, ihmisestä poispäin, ylä- ja alaviistoon. Lentäminen kohottaa kuntoa ja on luonnollista liikuntaa. Lintua ei tulisi kuitenkaan pelotella tai hätistellä liikkeelle.
Ruoan etsiminen
Useiden tutkimuksien mukaan linnun psyykkinen hyvinvointi on tiiviisti kytköksissä sen mahdollisuuteen toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan, joista yksi merkittävimmistä on ravinnonhaku. Luonnossa linnut voivat käyttää jopa 75 prosenttia valveillaoloajastaan ruoan etsimiseen ja käsittelyyn, kun taas vankeudessa perinteinen kulhoruokinta typistää tämän ajan usein alle tuntiin.
Pitkäkestoinen tylsyys ja toimettomuus voivat johtaa stressiin, ahdistukseen ja ei-toivottuihin käytösmalleihin, kuten höyhenten nyppimiseen: linnun aivot on evolutiivisesti ohjelmoitu nauttimaan ruoan eteen työskentelystä ja ongelmanratkaisusta.
Nykytiedon valossa lintuja ei kannatakaan ruokkia kokonaan kulhosta, vaan osin tai jopa kokonaan erilaisten virikkeiden avulla. Virikeruokinnan tavoitteena on simuloida luonnollista aktiivisuutta ja tarjota linnulle onnistumisen kokemuksia, mikä nostaa tutkitusti eläimen mielialaa. Käytännön toteutus ei vaadi kalliita välineitä, vaan keskiössä on ruokailun hidastaminen ihmiselle vaivattomilla, mutta linnulle haastavilla tavoilla. Esimerkiksi dyykkauskulho, jossa siemenet on sekoitettu puuhakkeen, paperisilpun tai lelunpalasten sekaan, pakottaa linnun käyttämään silmiään ja nokkaansa ravinnon erotteluun.
On tärkeää aloittaa virikkeellistäminen riittävän helpoista tehtävistä, jotta lintu ei turhaudu, ja vaikeuttaa tehtäviä asteittain vasta taitojen kasvaessa. Lopulta tavoitteena on murtaa perinteinen käsitys kulhoruokinnasta ja integroida virikkeellisyys pysyväksi osaksi linnun päivittäistä elämää.
Käytösongelmia
Lemmikkilinnuilla on villieläimen perusolemus, ja sen myötä paljon vaistoja ja ominaisuuksia, jotka eivät aina pelaa yhteen arjen kanssa ihmisasunnoissa. Älykkyyteen ja aktiivisuuteen yhdistettynä nämä ominaisuudet voivat luoda erilaisia käytösongelmia lemmikkilinnuille, etenkin isoille papukaijoille. Kun käytösongelmien riskintekijät tiedostaa jo etukäteen, niitä voi myös ehkäistä ennalta. Jo puhjennuttakin käytösongelmaa voi pyrkiä rauhoittamaan oikeilla menetelmillä.
Huutaminen
Luonnossa ääni kantaa kauemmas, mitä isommalla sen karjaisee kuuluviin. Asunnoissa kovat äänet käyvät korviin ja hermoille. Ääntely on itsessään palkitsevaa linnulle, joten jos muuta palkitsevaa, luonnollista tekemistä ei ole, voi lintu äityä huutajaksi. Ihmisiin kiintyneet linnut myös usein huutavat ihmisen perään: yksin jääminen on sosiaalisille lajeille epäluonnollista ja stressaavaa. Ihminen oppii nopeasti, että tällainen ns. “huomiohuutava” lintu hiljenee, kun sen luokse menee, ja lintu taas oppii nopeasti, että huutamalla ihmisen saa takaisin luokseen. Kierre on valmis. Jo linnun ensipäivinä kannattaa siis tehdä tiukat säännöt, joihin sitoutuu koko perhe: huomiota kaipaavan linnun luokse saa mennä vain, kun se on hiljaa tai ääntelee nätisti. Kouluttamallakaan lintua ei täysin hiljaiseksi saa, tosin lajien välillä on paljon eroja äänenkäytön suhteen.
Tuhoaminen
Papukaijat ovat luonnostaan tuhoamisen himoisia, sillä niiden tutkimiseen, kovien ruokien käsittelyyn ja pesäkolon kaiverrukseen tarkoitettu, koukkumallinen nokka kasvaa jatkuvasti. Vaikka vankeudessa jyrsiminen ja tuhoaminen ei ole enää elinehto, on käytös koodattu tiukasti papukaijan geeneihin. On ympäristöstä ja omistajasta kiinni, saako papukaija ohjattua jyrsimishalunsa sallittuihin kohteisiin (lelut, orret, kiipeilypuut) vai kiellettyihin (ovenkarmit, lattialistat, irtaimisto ja esineet). Mieluisat, sallitut oleskelupaikat joissa on paljon yksilölle mieluista jyrsittävää pitää linnun herkemmin pois pahanteosta, kuin tylsistyneenä ympäriinsä vaelteleva kaija. Koulutamallakaan papukaijaa ei tuhottomaksi saa, eikä ole tarkoituskaan: jos lintu ei jyrsi, sen nokka kasvaa liian pitkäksi, ja se kärsisi myös tylsyydestä. Tuhoaminen on osin papukaijan tapa leikkiä.
Kielletyissä paikoissa oleskelu
Hormonaalisuus
Villieläimen vaistot puskevat pintaan lisääntymiskautena. Keväisin ja syksyisin valoisuuden muuttuessa monet linnunomistajat ovat pulassa, kun linnun hormonaalisuus lisääntyy, ja osalla lajeista ja yksilöistä nousee myös taipumus aggressiiviseen käyttäytymiseen. Lintuja ei voi leikata kuten koiria ja kissoja, joten ylihormonaalisuuden ongelmat jäävät pitkälti omistajan ratkaistavaksi. Ylimääräinen pesien rakentaminen tai pesäpaikkojen etsiminen, ylimuniminen ja aggressiivisuus ovat kaikki stressaavia linnulle. Vaikuttamalla linnun elinolosuhteisiin: valaistus, potentiaaliset pesäkolot, potentiaalinen pesämateriaali, ravinto ja ihmisen suhde lintuun vaikuttavat hormonaalisuuteen.
Nyppiminen
Nyppimisellä tarkoitetaan linnun tapaa nyppiä tai purra omia (tai toisen linnun) höyheniä. Usein nyppijä nyppii omaa rintaansa, jalkojaan tai selkäänsä, mutta myös esim. siipi- tai pyrstösulkien raatelua tapahtuu. Omaa päätään lintu ei yllä nyppimään, mutta linnun kumppani voi nyppiä toisen linnun päätä tai omia poikasiaan. Nyppimisen syyt ovat yleensä stressiperäisiä, joten nyppimisen ennaltaehkäisy ja hoito ovat samat: tehdä linnun elämästä mahdollisimman hyvää kaikilla hyvinvoinnin sektoreilla: seura, valaistus, tilat, virikkeet, ravinto, käsittely jne.
Aggressiivisuus/pureminen
Usein papukaija puree, koska sitä pelottaa. Lähestyvä käsi, kiinnipito, muut epämiellyttävät tilanteet ja pakkokeinot linnun käsittelyssä ja koulutuksessa voivat laukaista niin voimakkaan pelon, että linnun on pakko purra. Puolustautuminen puremalla ei ole varsinaista aggressiivisuutta. Lintu voi kuitenkin oppia puremaan ennakoiden tai sen kynnys puremiselle voi madaltua huomattavasti, jos linnun tilaa ei ole kunnioitettu, kun lintu yrittää karkoittaa kättää lievemmin, kehonkielen ilmaisulla tai kevyellä uhittelulla. Aggressiivisuutta pahentavat dominoivat koulutustavat ja kohonnut hormonaalisuus.
Aggressiivisten lintujen kanssa vaikutteiden kasaantuminen (trigger stacking) on otettava huomioon arjessa: yksittäinen tilanne sellaisenaan ei välttämättä sytytä puremaan, mutta yhdistettynä moni yhtä aikaa (kuten huonosti nukuttu yö, pesimäaika ja jännittävä tilanne kaikki yhdessä) voivat laukaista puremisen siinä hetkessä.
Ihmisissä roikkuminen
Ns. ”velcro bird” eli tarranauhalintu, suomalaisittain humoristisesti myös perskärpänen on lintu, joka haluaa vain jatkuvasti olla ihmisen seurassa, lähellä, olkapäällä tai ihan iholla. Seurankaipuisina eläiminä linnut voivat tyydyttää valtavaa sosiaalisuuden tarvettaan myös ihmisissä. Etenkin käsinkasvetut, yksin elävät linnut ottavat helposti ihmisestä kumppanin, jonka kanssa ne luonnollisesti haluavat viettää kaiken aikansa, kuten se tekisi kumppaninsa kanssa luonnossa. Paperilla hellyyttävältä kuulostava tapa voi äityä arjessa ärsyttäväksi, kun lintu ei voi olla sekuntiakaan yksin tai päästää ihmistä hetkeksikään silmistään ilman huutoa ja/tai paniikkia. Luonnollisempi kohde seurankaipuulle, mukava lajitoveri, on linnullekin terveellisempi tapa olla sosiaalinen, sillä lintuystävä ei hylkää sitä päivittäin tuntien ajaksi. Yksin elävän tai muutoin ihmisiin liiaksi kiintyneen linnun kanssa kannattaa tarkoituksella opetella rauhallista yksin oloa ja itsekseen puuhailua jo ensimmäisestä päivästä lähtien, eikä sallia linnun roikkua olkapäällä kaiken aikaa.
Eri lajien käyttäytymisestä
Joillain lajeilla tai suvuilla esiintyy lajille/suvulle tyypillistä käyttäytymistä, joka poikkeaa muista lemmikkilinnuista.
Neitokakadujen säikähdyskohtaukset
Yölliset säikähdyskohtaukset (“night fright”) ovat erityisesti neitokakaduja vaivaava ilmiö. Silloin linnut kesken yöunien säikähtävät jotakin ja alkavat räpistellä ympäriinsä. Yleensä siihen liittyvät kaikki parven jäsenet. Ei ole täysin selvää, mistä säikähdyskohtaukset johtuvat, tai miksi juuri neitokakadut tuntuvat olevan niille muita lintuja alttiimpia. Kun valot laittaa päälle, linnut yleensä toipuvat nopeasti, mutta voivat olla minuutin-pari omissa maailmoissaan. Säikähdyskohtauksia voi ennaltaehkäistä esim. himmeällä yövalolla, tasaisella taustamelulla (kuten tikittävä kello tai ilmanpuhdistin) ja välttää kulkemasta lintujen häkin lähellä kun linnut ovat jo peitelty nukkumaan. Lue lisää artikelista: Yölliset säikähdyskohtaukset.
Arojen punastuminen
Normaalisti aran kasvojen iho on valkoinen tai vaalea. Ne voivat kuitenkin kiihtyessään, pelästyessään tai innostuessaan punastua kasvoiltaan huomattavasti. Tämä on normaalia.
Ruusukaijasen paperipyrstö
Ruusukaijaset (erityisesti ja lähes yksinomaan naaraat) silppuavat paperista nokan levyisiä pitkiä soiroja, joita ne asettelevat kantamista varten yläperän höyheniinsä. Tämä on normaalia pesätarpeiden keräämisen käyttäytymistä, luonnossa ne silppuavat samoin esim. palmunlehtiä. Jos toiminta tuntuu ylläpitävän tai kasvattavan hormonaalisuutta liiallisesti, kannattaa paperit ottaa pois saatavilta: virikkeeksi jotain muuta jyrsittävää esim. puuvirikkeitä ja häkin pohjalle jotain kuiviketta.
“Harmaa hämäys”
Harmaapapukaijoille tyypillinen tapa, jonka tarkka syy ei liene tiedossa. Lintu laskee päänsä kuin pyytääkseen rapsutuksia, mutta puraiseekin sitten rapsuttamaan alkavaa kättä. Joidenkin harrastajien mukaan tämä voi olla vain jekku, jolla lintu saa ihmisestä reaktion irti. Joskus tämän voi oppia tunnistamaan linnun katseesta: hämäävä lintu katsoo silmillään hieman ylöspäin, aidosti rapsutuksia pyytävän linnun katse on neutraali.
Avoparikaijojen jähmettyminen
Avoparikaijat jähmettyvät paikoilleen, kun niitä jännittää tai pelottaa. Tämä voi tehdä linnun elekielen lukemisesta haastavaa. Avoparikaijoja on tämän vuoksi myös pidetty tyhminä tai “hitaina”, koska jähmettyvä lintu voi vaikuttaa tilanteessa omissa maailmoissa olevalta tai ettei se ymmärrä mitä on meneillään.
Munkkiarattien risupesät
Muista papukaijoista poiketen munkkiaratit eivät luonnossa pesi puun koloissa, vaan rakentavat itse risuista suuren risupesän. Tämän takia munkkiaratit kokevat viehätystä tikkuihin ja risuihin myös lemmikkinä. Munkkiaratti ei välttämättä ilmennä hormonaalisuuttaan ahtaissa paikoissa kököttäen kuten muut papukaijat (vaikka nekin voivat näin tehdä, onhan risupesän sisällä lopulta ahdas, hämärä pesä), vaan kantaen tikkuja ympäriinsä ja asetellen niitä. Vaikka munkkiarattien pesänrakennustaidot ovat hämmästyttävät, en näe järkevänä kannustaa lemmikkimunkkiaratteja pesänrakennukseen, samoin kuin muidenkin lemmikkilintulajien hormonaalisuus tulisi pyrkiä pitämään mahdollisimman alhaisena. Risumaisten ja tikkumaisten virikkeiden tarjoamista munkkiarateille kannattaa siis harkita.
Puolisoaan purevat isot kakadut
Muista papukaijoista poiketen isojen Cacatua-suvun koiraskakadujen sosiaalinen käyttäytyminen vankeudessa voi olla naarasta kohtaan poikkeuksellisen aggressiivista: isojen kakadujen koiraat voivat vankeudessa hyökätä puolisonsa/naaraan kimppuun kohtalokkain seurauksin. Vaikka kakadut kokevat vetoa lajitoveriin, ne eivät välttämättä voi koskaan asuttaa samaa häkkiä. Sosiaalisuutta kannattaakin toteuttaa tarjoamalla linnuille näkö- ja ääniyhteys sekä mahdollisuus puuhailla samoja asioita kalterien erottamana.
Hämäräaktiiviset lajit
Oikeasti kaikki lemmikkinä pidettävät lintulajit ovat päiväaktiivisia. Usein näiden lintujen hämäränäköä on kehno, jolloin valaistuksesta etenkin talvikuukausina tulee pitää hyvää huolta. Paimenruohokaijojen sanotaan kuitenkin aktivoituvan myös ilta- tai aamuhämärässä. Tämän takia ne eivät välttämättä sovi neitokakadujen seuraksi, sillä neitokakadut taas ovat pimeässä (ja hämärässä) alttiita säikähdyskohtauksille. Tanimbarinkakaduista myös sanotaan, että ne joskus “ulvovat kuuta”, eli rääkyvät keskellä yötä.
Hellyydenkipeät suvut
Muista papukaijoista poiketen erityisesti kesyt isot ja keskikokoiset kakadut ja caique-aratit tunnetaan poikkeuksellisen suuresta halusta tai sietokyvystä fyysiseen läheisyyteen. Luonnossa nämä linnut viettävät paljon aikaa sukien ja painautuen lajitoveriaan vasten, mikä heijastuu lemmikkioloissa ”takiaismaisena” käytöksenä ihmistä kohtaan. Lintu saattaa vaatia jatkuvaa silittelyä ja kainaloon kömpimistä, mikä voi olla omistajasta suloista, mutta ei kuitenkaan linnulle lopulta hyvästä. Ei ole järkevää kannustaa lintua yltiöpäiseen fyysiseen riippuvuuteen, sillä se voi johtaa pahaan erotusahdistukseen ja hormonaalisuuteen. Fyysisen hellyyden sijaan onkin suositeltavaa painottaa muita yhteisen tekemisen muotoja.
Kiihtyvät suvut
Tietyt suvut, kuten amatsonit, caique-aratit ja suomuaratit, reagoivat ärsykkeisiin huomattavasti kiihkeämmin kuin monet muut lajit. Näillä linnuilla kiihtymys nousee nollasta sataan sekunneissa, mikä näkyy usein pupillien supistumisena, pyrstön levittämisenä ja levottomana liikkeenä. Tässä tilassa lintu saattaa purra jopa rakasta omistajaansa, ei ilkeyttään, vaan koska se ei kykene käsittelemään kiihtymystään. Onkin tärkeää oppia lukemaan linnun elekieltä ajoissa. Vaikka kiihtynyt amatsoni on näyttävä ilmestys levitetyn pyrstönsä kanssa, ja kiihtynyt caique taas hauska ilmestys pomppien menemään tasajalkaa, ei ole järkevää lietsoa tätä tilaa esimerkiksi riehumalla takaisin, vaan tilanne tulisi rauhoittaa varhaisessa vaiheessa.
Äänekkäät suvut
Monia sukuja pidetään toisia äänekkäämpänä. Isojen arojen ja kakadujen ääni on jopa kuulovaurion aiheuttava, mutta onneksi nämä lajit ovat äänessä verrattain harvoin. Sen sijaan esimerkiksi Aratinga– ja Psittacara-aratit ovat tunnettuja aktiivisesta ja kovasta äänenkäytöstään. Ääni ajoittain on kovaa ja monotonista rääkymistä, ja lisäksi linnut tykkäävät olla äänessä paljon. Luonne näillä linnuilla on yleensä muuten todella mukava, mutta omistajalla on oltava hyvät hermot kovalle ja melko jatkuvalle ääntelylle.